Laihduttamisessa asetan itselleni yleensä hyvin tiukkojakin tavoitteita. Erityisesti menneisyydessä olen harrastanut tavoitteiden “laihdu 40kg viikossa” kaltaisia mahdottomia jättiläishaasteita. Tällä kertaa yritän fiksuuntua ja olen jakanut urakkani mielestäni järkeviin osiin. Tämän lisäksi innostuin ajattelemaan sitä, miten palkitsisin itseni. Neiti Kirjokansi sai minut innostumaan tästä itsensä palkitsemisesta.
Tavoite 1. Kun vaaka näyttää 84,9kg lukemia, olen saavuttanut ensimmäisen tavoitteeni. Palkintona käyn koluamassa lävitse ihanan divarin, ja valitsen sieltä mihin tahansa aiheeseen liittyvän kirjan, joka inspiroi minua.
Tavoite 2. 80kg alitus on itselleni suuri merkkipaalu. Olen viimeksi painanut alle 80kg keväällä 2001. Tästä syystä palkinnonkin tulee olla jotain vähän erityisempää. Ajattelin esimerkiksi mennä kylpylään. Tai ostan ne ihanat kengät, mitkä näin tänään kävellessäni kaupungilla.
Tavoite 3. Loogisesti viiden kilon seteissä mennään, joten 74,9kg on tavoite numero kolme. Halaan itseäni lujaa, ja käyn muotoiluttamassa kulmani sekä värjäyttämässä ripseni.
Tavoite 4. 70 kilon alitus vaatii jotain hieman erikoisempaa, joten ajattelin marssia kampaajalle uuden tukan toivossa.
Tavoite 4,5. Lyn puhuu omassa blogissaan Escape from Obesity niistä tietyistä luvuista, jotka ovat taikanumeroita. Itselleni taikanumero on 68. Tämän verran painoin osallistuessani vanhojen tansseihin. Palkintoja voisin vaikka lähteä johonkin tanssimaan
Tavoite 5. Päästäkseni tavoitteeseen viisi, vaaka saa näyttää silloin mielestäni jo entiselle Pläskille lukua 64,9. Niin vähän en ole aikuisiälläni painanut. Palkintona hemmottelen itseäni jalkahoidolla.
Tavoite 6. Viimeinen, ja tavoitteesta ihanteeksi muuttuminen, eli 59,9kg. Tässä kohtaa tavoitteesta tulee pysyvä olotila. Tilaan lentolipun ja lähden nauttimaan ihanteestani vaikka Pariisiin, Madridiin, tai mihin ikinä mieleni tekeekin tuolloin lähteä.
Tavoitteet ovat tärkeitä. Mutta yhtä tärkeää mielestäni on, että muistan yrittää nauttia myös tästä hetkestä. Nyt kun tarkastelen palkintojani, ne liittyvät kaikki minuun. Mutta hei, minähän sen työn tässä teen, minä olen ansainnut jokaisen palkinnon. Aion sitä paitsi palkita itseni myös syksystä (jolloin tulen tekemään lujasti töitä tavoitteideni eteen) ja lähden joulun jälkeen lomalle aurinkoon, oli kilomääräni silloin mikä tahansa. Tämän lisäksi kävin tänään kampaajalla, palkitsin itseni rohkeasta päätöksestä, jonka eilen tein.
12.09.2009 11:29 |
[...] Tiedän kyllä että paino saattaa tästä nousta taas yli 85n, mutta mitä sen väliä. Olen palkintoni [...]